Hei rakkaat kävijämme! Kuten suuri osa on huomannut, Suvenranta on ollut aika hiljainen viime aikoina... Syynä on mielenkiinnon puute, eikä päivittämiseen ryhtyminen vain ota tuulta alleen. Näin mennään siis jonkin aikaa, pyydän anteeksi ihanilta hoitajiltamme! Suvenranta ei siltikään lopeta, odottelen vain että saan taas tästä ajatuksesta kiinni...

Tervetuloa Suvenrannan ratsastuskoululle!

Suvenranta on virtuaalinen, eli kuvitteellinen, ratsastuskoulu joka aloitti toimintansa syyskuussa 2011. Talli sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla kauniissa maalaismaisemassa jonka idylliä täydentää kymmenpäinen hevoslaumamme sekä tallikoira Martta.

Järjestämme ratsastuskoulu toimintaa ympäri vuoden ratsastustuntien ja hoitohevosten muodossa. Ratsastustunneilla vasta-alkajatkin pääsevät tutustumaan hevosharrastukseen ja edistyneemmät ratsastajat saavat paitsi hyvän liikuntaharrastuksen myös mahdollisuuden edetä hevosalalla. Talvisin ratsastetaan maneesissa (33*60m) ja muina vuodenaikoina aina sään salliessa myös kentällä (60*70m). Myös sinulla on mahdollisuus omaan hoitohevoseen, jonka kanssa tutustua hevosen päivittäiseen hoitoon ja tarpeisiin.

Ratsastuksenopettajana toimii tallin omistaja Cery, joka vastaa kaikesta muustakin Suvenrannassa tapahtuvasta. Tutustu meidän toimintaan, pyydä itsellesi hoitohevosta ja tule mukaan ratsastustunneille!

Talvisin fiilisterkuin, Cery

Päivitetty 8. tammikuuta 2012
Yleistä päivittelyä.

© Cery / Suvenranta 2011 | kaikenlainen kopioiminen on kiellettyä | tekijänoikeudet